Kisatuloksia
28.11.2023
Vapaapainin yhdistetty SM-kisaviikonloppu järjestettiin Pajulahden Urheiluopistolla 17.-19.11.2023. Tapahtuma oli onnistunut ja kisapaikka oikein toimiva. Tarmon joukkue kisoissa oli kolmen painijan…
Paini on yksi vanhimmista ja tunnetuimista kilpailulajeista: sitä on harrastettu antiikin ajoista lähtien. Helsingin Tarmon valikoimassa laji on ollut mukana seuran perustamisesta eli vuodesta 1931 alkaen. Tarmon painijat ovat menestyneet maan mestaruuskilpailuissa molemmissa painimuodoissa (kreikkalais-roomalainen ja vapaapaini) sekä yltäneet maamme edustustehtäviin, maaotteluihin ja olympiakisoihin asti.
Tämän päivän Tarmossa voi harrastaa painia nassikasta aikuiseksi asti. Mahdollisuuksia on sekä matalan kynnyksen kuntopainiharrastukseen että kilpapainiin tähtäävään määrätietoiseen harjoitteluun - jokaiselle tavoitteidensa ja kykyjensä mukaisesti. Nassikat ja painikoululaiset harjoittelevat Vuosaaren urheilutalolla. Kilpailuihin tähtäävät kadetit, juniorit ja miehet sekä aikuiset kuntopainijat harjoittelevat Liikuntamyllyn painisalissa.
Klikkaa otsikkoa avataksesi koko uutisen.
28.11.2023
Vapaapainin yhdistetty SM-kisaviikonloppu järjestettiin Pajulahden Urheiluopistolla 17.-19.11.2023. Tapahtuma oli onnistunut ja kisapaikka oikein toimiva. Tarmon joukkue kisoissa oli kolmen painijan…
26.10.2023
Pitkäaikainen mestarivalmentajamme Ilpo Seppälä täyttää tänään komeat 70 vuotta! Juhlistimme hieman syntymäpäiväjuhlia jo eilen Liikuntamyllyn molskilla, mukana oli mukava määrä nykyisiä ja entisiä…
25.10.2023
15.10.2023
Lauantaina oli Tarmolaisia painikisoissa kahdella suunnalla: Riehunkankaan Ukko väänsi Ruotsissa Umeå Wrestling Battle -turnauksessa ja Korsulaisen Jouni taas Hyvinkäällä Finlandia Freestyle Cupissa.…
15.10.2023
Syyslomalla Vuosaaren treenit ovat tauolla, Liikuntamyllyssä harjoitellaan normaalisti. Raikkaita syyspäiviä kaikille!
7.10.2023
Tarmon Timi Liukkonen voitti sarjan 48kg tänään painituissa Järvenpään symppispaineissa. Finaalissa kukistui YTK painija selätyksellä. Hyvin painittu Timi!